Virkistämö

Työhyvinvointikonseptimme nimi on Virkistämö.

Virkistämö-valmennukset  syntyivät niistä tarpeista, joita meihin yhteyttä ottaneet yritykset toivat esiin. Työhyvinvoinnissa henkisen puolen merkitys korostuu koko ajan, joten tarve näille valmennuksille  on ollut olemassa.

Konsepti on kokonaisvaltainen ja se ottaa huomioon yksilön hyvinvointiin liittyvät tarpeet niin työssä kuin yksityiselämässäkin.

Käyttämämme käytännön työkalut ovat moninaiset. Niitä voi käyttää hyvinvoinnin edistämiseen ja työssä menestymiseen.

Konsepti koostuu yhdeksästä eri teemasta, joista räätälöimme asiakkaiden tarpeisiin parhaiten soveltuvat valmennuskokonaisuudet tarvekartoituksen perusteella.

Valmennukset tapahtuvat ryhmissä ja suositeltava ryhmäkoko on noin kaksikymmentä henkilöä. Valmennus on workshop – tyyppinen ja se sisältää sekä teoriaa että harjoituksia. Harjoitukset tehdään itsenäisesti, joten osallistujien yksityisyys säilyy koko ajan.

Konsepti on uudenlainen nykyajan tarpeisiin soveltuva palvelu, jolla haluamme tuoda hyvää oloa työpaikoille ja myös kotiin kannettavaksi. Uskomme, että kun ihminen kasvaa, niin yrityksin kasvaa!

Virkistämö-valmennuksia on tarjolla valtakunnallisesti.

Valmennusteemat löydät alla olevasta listasta.

Oman elämän johtaminen

Valmennuksessa yksilön

  • itseohjautuvuus lisääntyy
  • vastuullisuus omasta hyvinvoinnista kasvaa
  • kyky toimia tavoitteellisesti paranee.

Sosiaalisen hyvinvoinnin johtaminen

Valmennuksen myötä yksilön

  • kunnioitus ja arvostus sekä itseään että muita kohtaan kasvaa
  • kyky luoda menestyviä ihmissuhteita töissä ja vapaalla paranee
  • taito kommunikoida ratkaisukeskeisesti kehittyy.

Tunne-elämän johtaminen

Valmennuksen jälkeen yksilön

  • tunteiden tunnistaminen helpottuu
  • kyky johtaa omia tunteitaan tavoitteellisesti kasvaa
  • kyky tuottaa menestystä ja hyvinvointia tuottavia tunteita lisääntyy.

Energinen elämä

Valmennuksessa yksilön

  • kyky tunnistaa energiasyöppöjä ja -latureita omasta elämästä paranee
  • kyky johtaa omaa energiatasoa kehittyy
  • taito luoda menestystä tuottavaa energiaa kasvaa.

Ajanhallinnan johtaminen

Valmennuksen jälkeen yksilön

  • itsensä ja oman toiminnan johtaminen paranee
  • kyky kirkastaa tavoitteet ja fokusoida omaa toimintaansa kasvaa
  • taito olla läsnä kehittyy.

Stressinhallinnan johtaminen

Valmennuksen myötä yksilön

  • oman stressin tunteen tunnistaminen helpottuu
  • kyky käsitellä stressin tunnetta paranee merkittävästi
  • kyky luoda mielenrauhaa kehittyy.

Menestyvä tiimi

Valmennuksessa

  • tiimin tavoitteet kirkastuvat
  • osallistujat luovat itsestään menestyviä tiimin jäseniä
  • osallistujat löytävät keinot menestyvän tiimin luomiseen.

Luova workshop (4h)

Valmennuksessa

  • osallistujat saavat keinoja oman luovuuden löytymiseen
  • tiimi saa luovia työkaluja luovien ratkaisujen löytymiseen
  • tiimi oppii luovia ongelmanratkaisutaitoja.

Muutoksen johtaminen

Valmennuksessa

  • osallistujat oivaltavat, että muutos mahdollisuus
  • omat mahdollisuudet ja menestystekijät muutoksessa kirkastuvat
  • kyky menestyä muutoksessa paranee ratkaisukeskeisyyden  ja itsensä johtamisen avulla.

Myynti

Ota yhteyttä myyntiimme, kysy lisää tai pyydä tarjous!
Mari Rantala 040 56 86 872 tai mari.rantala@valmentamo.fi

On helpompi voida paremmin, kun on hyvä olla.